Liikkeellä on väsymystä ja alakuloa, joka aiheuttaa saamattomuutta ja pahaaoloa. Selailen blogeja puolihuolimattomasti ja mietin miksi oma elämä tuntuu nyt niin kolkolle. Jostain nousee ajatus, että voin kai vaikuttaa asiaan itsekin. Tartun kameraan ja etsin väriä ja iloa, kauniita pilkahduksia tässä hetkessä.
Pikkuemäntä on tietysti suurin ja tärkein iloni ja onneni. Hän jo mieluusti pitää itse tuttipulloa syödessään. Myös istuma-asento on ahkeran treenin kohde. Täällä ei todellakaan näy enää vastasyntynyttä vaan tomera ja taitava, kaikesta kiinnostunut viisikuinen.
Mitä Suuriin Murheisiin tulee, niin valoa näkyy jo tunnelin päässä, joten ei tässä hukuta sittenkään.
Täällä aamutunnelmissa, kotona vietettyjen flunssapäivien jälkeen työarkeen orientoituminen taas edessä. Luin siun postauksen ja mietin, on se hyvä että on joku johon samaistua. En tiiä mikä siulla tuntemuksia aiheuttaa, enkä kyllä mikä itselläkään, mutta jotenkin sama tuntuma. Jaksamista siulle ystävä <3
VastaaPoistaIhana pieni ja kasvanut emäntä teillä!