Sinne hurahti viikko. Tarkoitukseni oli ottaa aurinkoisella
säällä kuvia ja raportoida taas perheen puuhapäivistä sekä lauantain kirpparikierroksesta,
mutta minulla ja auringolla on ollut vähän eri tahti viime aikoina. Vielä on
totuteltavaa siihen miten raskaus vaikuttaa mielialaan ja olotilaan niin
paljon, että tulee hetkiä jolloin en vain kykene tekemään mitään.
Raportoidaan nyt kuitenkin eilisen puuhailuista, vaikka
kuvaaminen iltahämärissä tuottaakin ankeaa tulosta. Tein kaalilaatikkoa ja
kasvispihvejä, että on pakkaseen laittaa ruokaa niille päiville kun ei vaan
jaksa. Kasvispihvitaikina oli niin suuri, että pihvit eivät mahtuneet kahdelle
pellille. Paistoin kolmannen pellillisen tosi vajaana. Kun sitten pakkasin
ruokia pakastimeen ja jääkaappiin, huomasin että yksi pihvi oli hiukan
vaihtanut ulkoasuaan. On iloista ja palkitsevaa tehdä näitä kasvis-karppi –pöperöitä,
kun Merimiehellekin maistuu samat ruuat.
Laitanpa tähän ruokien ohjeet, niin muistan itsekin.
Juurespihvit
n. 1100g juureksia (esim. porkkana,
punajuuri…)
nokare voita
kasvisliemikuutio
5 kananmunaa
200g emmental raastetta
25g psylliumia
yrttisuolaa
valkosipulijauhetta
Kuori kasvikset ja raasta rouheaksi
raasteeksi yleiskoneella. Vaihda yleiskoneeseen leikkuriterä ja silppua raaste
tasaiseksi massaksi.
Sulata voi mikrossa ja sotke kasvisliemikuutio
sekaan. Sekoita juuresmassaan kananmunat, juustoraaste, psyllium sekä sulatettu
voi johon on sekoitettu kasvisliemikuutio. Mausta taikinamassa vielä
yrttisuolalla ja valkosipulijauheella. Muotoile taikinasta pihvejä pellille.
Paista 175 asteessa ainakin 30 min.
Kaalilaatikko
puolikas kaali
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
nokare voita
2 dl soijarouhetta
1 paprika tai 3-4 aurinkokuivattua
tomaattia
2 tl currytahnaa
1 prk tomaattipyreetä
loraus oliiviöljyä
tilkka vettä
kasvisliemikuutio
valkosipulijauhetta, yrttisuolaa
2 dl kermaa
Pilko kaali ja sipulit silpuksi. Kuullota
kaali- ja sipulisilppu pannulla voissa, kaada korkeaan lasivuokaan. Valmista soijarouhesörsseli
pannulla, sekoita vuoassa olevaan kaali-sipuli sekoitukseen. Kaada puolet
kermasta vuokaan ja paista 200 asteisessa 45 min. Lisää loput kermat, sekoita,
laske lämpö 150 astetta ja anna olla folion alla uunissa pari tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti