tiistai 4. kesäkuuta 2013

Työkavereiden kevätlahjukset







Olen lomaillut nyt muutaman päivän puuhaillen. Vielä kovin paljon näkyvää en ole saanut aikaiseksi, ainoastaan itselle olon että jotkut asiat ovat jo järjestyksessä tai järjestymässä. Joten esittelen pienet lahjukset joilla lahjoin muutaman työkaverin viime viikolla. Tein kaikille kolmelle omat kassit ja niihin täytteiksi pullot, joissa kaulaan sidottuna äipän tekemät vetoketjukorut. Yhden korun bongasin jo käytössä heti perjantai-iltana!

Minulla on työkaverina nainen, jolla on superlämmin ja suuri sydän sekä lisäksi paljon tietoa lapsista, niiden kasvusta ja kehityksestä sekä käytännössä että teoriassa. Tämä ihminen on ollut minulle tänä keväänä todella tärkeä tuki. Olenkin nimennyt hänet kasvatusvalmentajakseni. Upea, upea nainen!

Kaksi pienempää kassia ja pulloa meni työkavereille, jotka ovat hyviä tyyppejä ja lisäksi sellaisessa asemassa, että teimme paljon yhteistyötä. Periaatteessa minä koordinoin osittain heidän työtään, käytännössä riitti että syksyllä perehdytin heidät ja sen jälkeen vinkkailin mitä tarvitsisi tehdä ja kaikki tuli hoidettua paremmin kuin hyvin.  Nämä kaksi naista helpottivat minun työtaakkaani tosi paljon. He olivat molemmat niin taitavia ajattelemaan omilla aivoillaan. Siihen kun lisää myönteisen asenteen ja hyvän sydämen, saa kaksi mainiota, yhteistyökykyistä kasvatusalan ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti