Päivitykset laahaa jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin
ei milloinkaan sano 90-luvulla Taikapeilikin. Perjantaina puuhattiin, tai siis
minä puuhasin aamulla, kun kuuden hujakoilla pystyyn kirmaisin, muut puuhasivat
päivemmällä, kun minä enemmänkin lepäsin. Lyhennettiin äipän kanssa äipän
kutoma matto. Nyt on eteisessä kurajäljet sietävä ihan uus ihanuus (vähänkö oon
nyt hauska). Matosta oli enemmän äipän blogissa aikoinaan. Eikö oo hiano?
Merimies on
rakentanut minulle ja äipälle omenoiden keräämiseen tarkoitetun työkalun, jonka
ansiosta ei tarvitse kyykistellä vaan voi selkä suorana poimia omenoita. Niinpä
yhteispeli toimii tosi hyvin, kun minä kerään ne silmin nähden matoiset ja
Merimies tekee lopuille laaduntarkastuksen ja kuskaa aina täyttyvän
jäteomenalaatikon pihan perälle. Sillä aikaa kun me raivasimme nurmikkoa
omenoista, äippä haketti kuivaneita oksia ja iskä suunnitteli mansikoiden kasvatuslaatikkoa.
Minä olen sen verran jalkavammainen ilman tätä rajoittavaa raskausmahaakin,
että haluan viljellä mieluusti vähän korkeammalla kaiken. Siksi nyt työn alla
on myös mansikoille laatikko. Projekti jatkuu taas jossain vaiheessa. Sen
kuitenkin sanon,että on hauskaa katsoa peiliin ja seurata isäni puuhia. Hän
suunnittelee rakennushommat tarkkaan ja käyttää puutavaraa taloudellisesti.
Itse teen ihan samaa ompeluhuoneessa…
Siivoiltiin yhteistuumin sisälläkin,
sillä aikaa kun iskä ajoi nurmikkoa. Kun minulta loppui veto ja nukahdin
sohvalle, pesi äippä vielä alakerran ikkunatkin. Ihan(an) mahdotonta porukkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti