maanantai 5. elokuuta 2013

Ihanat häät ja hyvä reissu


xc





Olen jo kotiutunut hääreissulta ja nyt muutama tunnelmakuva ihanista juhlista. Vihkiminen oli lauantaina Joensuun kirkossa ja hääjuhla Utran uittotuvalla. Puitteet olivat todella viihtyisät ja juhlat lämminhenkiset. Aavistuksen oli kyynelissä pitelemistä kun rakas ystävä asteli kohti alttaria, mutta hyvin selvisin. Pappi puhui kauniisti ja kanttori lauloi koskettavasti. En ole kyllä yksissäkään tylsissä tai ikävissä häissä ollut, mutta nämä olivat taas yhdet ihan suosikkilistani kärjiltä. (Siltä varalta että ystäväni M (morsian vuosimallia 2011) tai ystäväni H (morsian vuosimallia 2012) lukee tätä, mainittakoon että myös teidän häät ovat samassa paikassa, suosikkilistani kärjillä). Tällä kertaa oli oikein mukavaa olla vain mukana juhlissa, ilman suurempia vastuita. Nautin. Siis kiitos H ja T!

Reissu oli kyllä aika rankka, kuten arvata saattaa näillä raskausviikoilla. Onneksi olimme vanhempieni kanssa yhdessä liikenteessä, niin iskä ajoi meidät turvallisesti vanhemmilleni. Nukuin siellä yön yli ja ajelin vasta sunnuntaina kaikessa rauhassa kotiin. Koko sunnuntaikin meni vielä ihan lepäillessä. Mutta kuten jo morsiamelle kirjoitin, reissu oli ehdottomasti kaiken sen väsymyksen arvoinen. Ja voisin kai kirjoittaa miljoona sanaa siitä, miten mahtavat vanhemmat minulla on, kun edelleen huolehtivat ja osallistuvat vanhempina elämääni. Toivottavasti malli on tarpeeksi vahva ja osaan olla edes puoliksi yhtä hyvä vanhempi meidän lapselle. Kiitos äippä ja iskä!

Tällä kertaa kaikissa kuvissani on tuollaiset hauskat hämärrykset reunoissa. Johtuu ihan siitä että löysin tuon ominaisuuden uuden leluni kuvanmuokkaustyökalusta. Siitä uudesta lelusta ehkä myöhemmin lisää. Ja lupaan että kuvamateriaali ei ole kokonaan siirtymässä tuohon suuntaan, nyt oli vaan kiva vähän leikitellä. Kiitos uudesta lelusta kuuluu taas Merimiehelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti