Sain kummityttömme V:n isältä kasan vanhoja lasten nukkumistyökaluja; lakanoita, peittoja ja äitiyspakkauksen makuupusseja. Minusta meidän äitiyspakkauksen mukana tullut peitto on vielä liian iso pienelle vauvalle ja surautin sitten yhdestä vanhasta äippäpakkauksen makuupussista vauvalle vähän pienemmän peiton. Leikkasin vetoketjun pois (ja jemmasin sen äipälle vetoketjukoruihin), ompelin (hyvin vapaalla kädellä aamuyöstä) peiton ympäri tukitikkauksen ja kanttasin peiton valkoisella vinokantilla. Helppo homma, mutta aikaa vievä, varsinkin kun vinokantti oli aika kapeaa. Homman tehtyäni vasta tajusin että niin, nyt on vauvalla oma nallepeitto. Ei ole kyllä lähellekään yhtä nätti kuin omani, mutta tuo meneekin pussilakanan sisään.
Vauvasta kerrottakoon sellainen pikkujuttu, että hän on hyvin toimelias ja itsepäinen. (Mistähän on sellaiset geenit saanut?) Pieni liikkuu todella reippaasti mahassa lähes kokoajan ja istuu tukevasti perätilassa, useinmiten nenä menosuuntaan päin. Ei kääntynyt lääkärien käsissä raivotarjontaan, joten nyt mennään vielä muutama viikko sinne minne kaksi nenää näyttää. Kuulostellaan josko tuo vielä itsekseen kääntyisi tai sitten pitää päänsä ja matkaa keisarinleikkauksella ulkomaailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti