lauantai 20. huhtikuuta 2013

mahalle punainen huppu









Tein joitakin vuosia sitten harmaan liivin ja tunikan välimuodon paksusta trikoosta. Siitä tuli ihan mun lemppari työvaate. Kunnes vuosien käytön jälkeen on aika nyppyinen ja olin jo poistanut käytöstä. (Lisäksi karppailun myötä olin vähän pienentynyt ja oli kiva pitää pikkaisen linjakkaampia vaatteita.) Kotona ja siviilissä sitä nyt voi pukeutua tuon mahapampulan kanssa miten lystää, mutta töissä tykkään pitää sen edelleen vähän piilossa. Joten tein vanhan harmaan liivi/tunikan kaavalla uuden punaisen version. Käytin taas lahjoituksena saadun jämäpalan niin tarkkaan kuin mahdollista, joten itseasiassa lantiokaitalesta jäi puuttumaan pala. No korvasin sen kukallisella puuvillakankaalla. Tuli ihan käyttökelpoinen vaate.

Liivi/tunikan takakappale on lähes suora, hiukan levenee vyötäröltä alaspäin. Etukappale on enemmän viuhkan mallinen, ja se on laskostettu kuudelle leveälle laskokselle alareunastaan, niin että istuu kivasti lantiokaitaleeseen. Lantiokaitale on tehty sopivan pituiseksi lantioni ympäri, niin että vaate ei humpsahda mekkomaiseksi lantion alapuolelle vaan pysyy vähän ylempänä. Olkaimet ovat ihan suorakaiteet. Alkuperäisen kaavan tein ihan vaan muotoilemalla kangasta päälleni. Nyt piirsin ihan paperikaavan siitä ensimmäisestä harmaasta versiosta. Tosi yksinkertainen ja nopea valmistaa.

Olen kehitellyt yläkerran aulaan poseerausnurkkausta, jossa voi ottaa kuvia vaatteista itsensä päällä (ja niitä pakollisia raskausajan mahakuvia). Valaistusasiaa täytyy vielä kehitellä ja kamera on edelleen sama vanha 5:n megapikselin ihme. Siihen kun lisätään bloggaaja, jolla ei suurempia kykyjä valokuvaukseen tai poseeraukseen, niin kuvakatastrofi on valmis.

4 kommenttia:

  1. Oi, mahapampula! Ystävä rakas, ihanaa! Laitathan miulle vaikka sähköpostisi, kun en sitä enää mistään kätköistä löydä. Haluan kuulla ja kertoa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ystävä. Kiitos kommentista! Laitoin sulle pikkupostin työmailiin. En muistanut tähän hätään muita osotteita. Tuon sentän saa kaivettua googlella. :) Ja kyllä, on tämä vaan niin ihanaa...

      Poista
  2. Ihana paita :) Ja kuinka kiva, persoonallinen yksityiskohta tuo kukkakangas reunassa onkaan, vaikka et alunperin sellaista siihen ollut miettinyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan toinen rakas ystävä ja kiitos kommentista. Vaate on osoittautunut kyllä hyvin käyttökelpoiseksi. Kukkakangas vähän rajaa yhdistelymahdollisuuksia, mutta multa löytyy kaapista noihin sävyihin aika hyvin sopivia juttuja.

      Poista