Pieni taiteilija viimeistelee toppiaan.
Kirjastosta ostimme poistohyllystä askartelukirjan ja lainasimme askartelulehtiä sekä muuta luettavaa.
Kirpparilta löytyi esim. pieni kansio jonka V päällysti hienolla hologrammipaperilla ja yhdessä lisäilimme kanteen koristeita.
Kansion sisälle kasaamme askarteluohjeita. ensimmäinen sivu on pehmolelujen ohje Ihana-askartelulehdestä.
Kirpparilta löytyi myös ihana lakana, josta surautin kuistin penkin istuintyynyyn uuden irrotettavan ja pestävän päällisen.
Istuintyyny on valkoinen ja likainen, se todella tarvitsi uuden siistimmän päällisen.
Sain oman askarteluprojektinkin valmiiksi. Taas uusi kaulakoru...
Alkuviikon väsymys ja alakulo alkaa helpottaa. Eilen ja
tänään on ollut jo aika hyvä meininki. Närästys on palannut, mutta muuten voin
paremmin ja jaksan tehdä ja touhutakin. Eilen oli taas vanhempani meillä, puuhailtiin
jonkun verran ja järjesteltiin asioita. Tämän päivän vietin taas kummityttömme
V:n kanssa.
Kävimme aamupäivällä V:n kanssa kirjastossa. Tuli
tutustuttua lastenosastoon. Lainasimme muutaman lastenkirjan ja
askartelulehtiä. Poistohyllystä löytyi ihana vanha askartelukirja, joka oli
pakko ostaa. Seuraavaksi tutustuimme Pelastusarmeijan kirppariin. Oli hyvä
reissu, mukaan tarttui V:lle käsilaukku, pinssi ja muuta pientä kivaa. minä
löysin kankaita, pieniä kansioita ja vähän muutakin tarpeellista. Syömisen
otimme taas helpomman kautta Hesessä. Sain myös kivan lepotuokion, kun V leikki
siellä onnellisena pallomeressä. Jätskiäkin tuli syötyä kaupungilla, ennen kuin
iltapäiväksi leiriydyimme meille taas askartelemaan.
Tänään V viimeisteli aikaisemmin jo aloitetun topin
piirroskuviot. Tullessaan tytöllä oli mukana hieno hologrammipaperi, jonka hän
oli eilen poiminut talteen pikkuveljensä lahjan ympäriltä. Sillä V päällysti
pienen kirpparilta löytyneen kansion. Koristelimme kansiota vielä
lankakoristeilla ja sisälle keräämme yhteisiä askarteluohjeita. Samaan aikaan
minä kasasin loppuun jo aikaisemmin aloittamaani sini-hopeista kaulakorua.
Illalla surautin vielä kirpparilta mukaan tarttineesta
lakanasta kuistin penkin istuintyynylle uuden päällisen. Pussialakanan toinen
puoli on sininen valkoisilla pilkuilla ja toinen puoli valkoinen sinisillä
pilkuilla. Käytin hyväksi pussilakanan sivuja ja ompelin toiselle pitkälle
sivulle vetoketjun, niin että päällisen saa pois ja pestyä.
Varmaan mukava päivä.
VastaaPoistaOli kyllä tosi mukavaa. V on niin reipas ja määrätietoinen tekemisissään, että meillä sujuu aina niin kivasti tuo yhteistyö.
Poista