Tervetuloa meille! Kuistin ja eteisen väliseen oveen syntyi tänään taidetta.
Aamun metsäterapiaa...
Näiden kallioiden vieressä sitä tuntee itsensä pieneksi.
Ovessa on puu, jossa istuu tyttö, joka on kiltti ja hänellä on monen monta kultaista omenaa.
Puun juurella on nurmikkoa, jolla on kiviä ja kasvaa ruusuja. Nurmen edessä on lampi, josta pomppaa kultakala.
Puussa istuvan tytön vaari on lammen rannalla. Hänellä on kädessään ilmapallo.
Oli taas ihan mahtava päivä. Kävin aamuvarhaisella metsässä pitkästä
aikaa. Ihan meidän kodin lähellä on pururata, jossa pääsee niin syvälle metsään
että siellä rauhoittuu pakosti. Rakastan noita isoja kallioita, joiden juuressa
itsensä ja murheensa tuntee hyvin pieneksi.
Hain taas neiti V:n eli kummityttömme meille puuhaamaan. Tänään tehtiin
ruokaa ja askarreltiin (ylläripylläri). V halusi tehdä perunamuusia ja
lihapullakastiketta, joten sitä teimme, ihan alusta asti itse. Pakastin tytölle
yhden ruoka-annoksen myös ensi viikkoa varten. Aika näppärää. Sitten
askartelimme. Joulun aikaan teimme talvimaiseman meidän eteisen peiliin, nyt
oli vuorossa kesämaiseman teko. Vaihdoimme peilin kuitenkin kuistin ja eteisen
väliseen oveen, on helpompi siivota jäljet ja paremmin kuvattavissa. Samalla
kun maisema rakentui, syntyi myös tarina maiseman henkilöistä ja tapahtumista.
Kuvasin V:n tekemät yksityiskohdat tarkemmin, tyttö on sekä taitava että
kekseliäs ollakseen kuitenkin vielä 7-vuotias.
Kävin tänään illansuussa myös neuvolassa kävellen (matkaa reilu
kilometri). Selvisin taannoisesta sokerirasituksesta puhtain paperein, mikä oli
suuri helpotus. Tästä on hyvä jatkaa, kun tietää miten syödä että voi hyvin ja
vauvakin voi hyvin. Tuntuu hurjalle, että nyt ollaan jo raskauden viimeisellä
kolmanneksella. Mihin se aika oikein katoaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti