Surautin vauvalle omenan.
Paita näytti eilen vielä tältä ennen suklaakylpyä.
Ja ompeluhuoneessa on nyt laputetut laatikot, mistä löytää paremmin esim. aplikointitarvikkeita.
Minulla on hemoglobiini päässyt laskemaan ja se aiheuttaa
monenlaista. Olen yhä väsyneempi ja rautatabletit joita aloin syömään pistivät
mahan sekaisin. Vaihdoin rautavalmisteen ja nyt olo on jo parempi, mutta
vetämättömyys on edelleen läsnä. Nyt on pitänyt vaan levätä ja levätä, mutta se
on tylsää! Eilen keksin ajan kuluttamistavan jolla pysyn sentään visusti kotona
ja kohtuullisen paikallani: ompeluhuoneessa puuhailu. Minulla on tavoitteena
vielä joskus saada ompeluhuone sellaiseen järjestykseen että kaikelle on
paikkansa. Sinne on vielä pitkä matka, mutta pieniä askelia on otettu oikeaan
suuntaan. Eilen ja tänään olen askarrellut laput muovilaatikoihin joissa on
kaikkea pientä tarpeellista. Samalla olen inventoinut kaikki laatikot ja
leikannut valmiiksi monenlaista. Ehkä niistä myöhemmin, kunhan ompelukone on
taas laulanut tarpeeksi.
Jotain valmista voin sentään esitellä. Eilen huitaisin
useamman lahjoituksena saadun vauvan valkoisen paidan ruskeaan värikylpyyn.
Kuten yllä olevasta kuvasta vähän näkyy, valkoinen oli enemmänkin laikukas
keltainen. Päätin kokeilla katoaako laikut ruskean alle ja hyvin katosi.
Merimies totesi, että hiukan retro vauva meillä, kun on noin monta ruskeaa
vaatetta. Minulla oli kyllä alun perinkin ajatus, että koristelen vaatteita,
että eivät olisi ihan niin synkkiä. (Vaikka onhan se ruskea kaunis väri.) Tässä
siis ensimmäinen aikaansaannokseni.
Ihana omppupaita!! Itselläni olisi kanssa värjäysprojekteja mielessä. Ainakin yhdet housut saavat värikylläisyyttä lisää laivastonsinisestä (aurinko taas päässyt kuluttamaan värit lemppari kesäcapreista)... Ja kirppikseltä löytynyt takkikin kaipaisi jotain uutta väriä! Kaupassa näytti olevan esim. Oliivin tai kaktuksen vihreää. Luulisi noiden vihreidenkin peittävän tahrat lasten vaatteista.. Ainakin tuo laivaston sinisen luulisi tepsivän...
VastaaPoistaJa kuten tiedät, oon tosi kade (ja onnellinen sun puolesta), kun sulla on tuollainen oma ompelusoppi! Haluis kanssa jo!
muuten Saaran ompelublogi löytyy osoitteesta: eloilo.blogspot.com
VastaaPoistaHeipsan ystävä! Joo ompeluhuone on tosi kätevä, sinne voi kuskata kaikki vähänkin käsitöihin viittaavat romut ja vetää oven kiinni. :) Tulet näkemään tämän ensi viikolla. Mutta oikeasti kyllä nautin tosi paljon siitä että hommat saa olla levällään ja niitä voi käydä jatkamassa kun sopiva hetki koittaa. Tänäkin aamuna ompelin puolituntia alkuviikon projekteja eteenpäin.
VastaaPoistaToinen asia mistä nautin on säilytystila. Nyt minulla ihan oikeasti on paikka käsityötarvikkeille, kun vielä saisi ne kaikki järjestykseen.
Kiitos blogivinkistä, ilta menikin mukavasti Saaraa vakoillessa.