Keväthommia

Terassi on avattu.

Mustaherukka odottaa, että multapussi sulaa.

 

Vähän erilainen mahakuva.

Viimeinen lumikasa!

Uusi puska, olisiko joku angervo?

Istutusta odottaa villiviini ja syysleimut.

Bloggeri on muuten raivostuttavan hidas juuri nyt lataamaan kuvia. Mukavan, mutta pitkän päivän jälkeen en meinaa malttaa odottaa. Meillä oli minun vanhemmat taas sunnuntaita viettämässä. Iskä haravoi lähes koko pihan, minä vähän auttelin ja osa jätettiin surutta kapsuttamassa. Viime syksynä jäin omenapuiden aluset haravoimatta ja tammi oli levitellyt lehtiään uskomattoman paljon pihalle, vaikka etupihaa yritinkin parhaan kykyni mukaan pitää siistinä syksyllä.

Sitten tuli H ja J kyläilemään, mukanaan Villiviini, Mustaherukka ja joku pensas, epäilemme että joku Angervo. H:lla on ihan oikea oma puutarhapiha, jota kuopsutella ja muunnella. Siellä on paljon kasveja, joista osa kulkeutuu meille. Se on ihanaa, koska meillä on iso piha, jota ei puutarhaksi vielä pysty kutsumaan. Yritys kuitenkin on kova. Suunnittelen ja haaveilen paljon, toteutan vähän. :)

Pensaat pääsivät jo maahankin, kun vapaaehtoisia lapionheiluttajia löytyi. Minä sain keskittyä vähän enemmän työnjohdollisiin tehtäviin. Ja äippä tapansa mukaan otti kyökin haltuun ja tarjoili meille maittavaa ruokaa ja vohveleita kahvin kanssa. Terassikin kalustettiin kuntoon meidän kierrätyskalusteilla, pöytää tosin piristin uudella vahakankaalla. Olot olivat kuitenkin vielä terassilla sen verran tuuliset, että päädyimme kahvittelemaan sisätiloissa. Tästä se nyt sillti alkaa, kesäinen kevät. Paljon on ympäristö muuttunut kuukaudessa tai esimerkiksi tämän blogin aloittamisesta.

Usein en muista kuvailla silloin kun jotain todella tapahtuu. Niinpä tänäänkin kuvat napsuttelin kaikessa rauhassa jälkikäteen.

Kiitos kaikille osallistuneille, oli hurjan mukava päivä!

Omenapuiden huoltoa

Ystäväni H kävi meillä menneellä viikolla. Oli tarkoitus mennä lenkille, mutta minun nipisteli alamahaa ja H oli tehnyt jalat kipeiksi puutarhatöitä omalla pihallaan. Hän on kantanut huolta meidän omenapuista. Se on aiheellinen huoli, sillä meillä ei tunnu tapahtuvan puutarhassa juuri mitään ennenkuin joku tomerampi ottaa ohjat käsiinsä. Niinpä päätimme yhteistuumin jättää lenkin väliin ja harventaa omenapuut. Niille ei oltu tehty mitään edellisten omistajien aikaan (noin kolmeen vuoteen) ja mekään emme vielä viime keväänä tajunneet puita harventaa. Paljon oli pystyyn kasvaneita oksia, joita ei kuulemma saisi olla. Viiden puun harventamiseen meni reilu puolitoista tuntia. Minä napsin pienempia oksia ja H sahasi paksuja ja kiskoi niitä tikkaiden avulla alas muiden oksien seasta. Nyt ei puutu kuin vaha noiden leikattujen oksien hangoista. Ehkäpä saan sen hoidettua piakkoin. :)

Aarteita

On ihmisiä, jotka tietävät että otan mielelläni vaatelahjoituksia ja muutakin käytöstä poistettua vastaan. Joku aika sitten äitini hyvä ystävä L oli kasannut minulle tulemaan ison säkillisen vanhoja vaatteita. Voi mitä aarteita! Säkissä oli minulle sopiva t-paita ja merimiehelle sopivat ulkoiluhousut, jotka nappasin heti käyttövaatteisiin.

Sitten lajittelin jemmattavat tekstiilimateriaalit erikseen. Trikoovaatteita voi käyttää vaikka miten uudelleen, lajittelin kaikki käyttökelpoiset käyttötarkoituksen mukaan omiin pinoihinsa. Elastaania sisältävät t-paidat sopivat esimerkiksi resorin korvikkeeksi. Kuviollisista trikoovaatteista voi leikata kuvion irti ja piristää sillä jotakin toista vaatetta. Yksiväriset muut trikoovaatteet voi aina viimekädessä leikata matonkuteiksi tai autotalliräteiksi. Isot laatikkomalliset t-paidat ovat hyvää pohjamateriaalia uusille viritetyille t-paidoille tai mekoille. Valkoisiin voi painaa kuvia tai niitä voi värjätä. Sitten siellä oli vielä ihanan pehmeä nahkahame ja tosi joustava siniraidallinen kauluspaita. Nämä säilytän erilaisten projektien materiaaleiksi.

Joitakin vaatteita laitoin pois, niin että en aio ommella niistä mitään. Näistä napsin talteen napit, merkit, vetoketjut, nauhat ja nappulat. Muutama vaate taitaa päätyä ihan roskiin, mutta osaa voi vielä käyttää esimerkiksi kukkapenkin pohjalla eristämään juurien pysymistä oikeilla puolilla. Voi miten rakastankaan tällaista. Penkomista ja ratkomista, lajittelua ja suunnittelua.

muoks.huom. ulkoiluhousut lähtivätkin jo ystäväni H:n päiväkodin pihahousuiksi. Edelliset minun vanhat ovat kuulemma jo elämää nähneet. :)

Kirjalle uudet kannet

Sisällä ystäväni taidonnäyteitä...

Ja tältä kirja näytti ennen...

Raskaana ollessa tulee kuulemma kummallisia mielihaluja ruuan suhteen ja niitä on saatava heti. No olen minäkin niitä kokenut; maitoa, sipsejä ja ketsuppiruokaa. Mutta eilen minut yllätti ihan erilainen mielihalu. Nimittäin pakottava tarve päällystää kirja.

Sain ystävältäni H:lta Lapsen aika -kirjan kerrottuani tulevasta perheenlisäyksestä. Kirja on H:n opintoihin aikoinaan hankkima ja kovasti lukema. Eilen minulla oli aikaa ja mielenkiintoa paneutua kirjaan ja on kyllä sellainen teos, että sitä tulee varmasti selailtua vielä pitkään. Kirja on kauniisti kuvitettu. H:n tekemät muistiinpanot, korostusviivaukset ja kuvien väritykset auttavat minunkin lukemista ja elävöittävät lukukokemusta. :)

Kirjan kansi ei kuitenkaan miellyttänyt minua ja minun oli aivan pakko päällystää kirja vanhalla tyynyliinalla. Ei ollut ihan kahden minuutin homma ja mietinkin pienessä päässäni, että miksi ihmeessä tähän ryhdyin. Vaan lopputulos on kyllä ihan kiva. 

muoks.huom. Kaikki kirjan väritykset eivät olekaan H:n käsialaa, koska hän on ostanut kirjan käytettynä. Mikä mainio kierrätyksen esimerkki tämäkin!

mahalle punainen huppu

 

Tein joitakin vuosia sitten harmaan liivin ja tunikan välimuodon paksusta trikoosta. Siitä tuli ihan mun lemppari työvaate. Kunnes vuosien käytön jälkeen on aika nyppyinen ja olin jo poistanut käytöstä. (Lisäksi karppailun myötä olin vähän pienentynyt ja oli kiva pitää pikkaisen linjakkaampia vaatteita.) Kotona ja siviilissä sitä nyt voi pukeutua tuon mahapampulan kanssa miten lystää, mutta töissä tykkään pitää sen edelleen vähän piilossa. Joten tein vanhan harmaan liivi/tunikan kaavalla uuden punaisen version. Käytin taas lahjoituksena saadun jämäpalan niin tarkkaan kuin mahdollista, joten itseasiassa lantiokaitalesta jäi puuttumaan pala. No korvasin sen kukallisella puuvillakankaalla. Tuli ihan käyttökelpoinen vaate.

Liivi/tunikan takakappale on lähes suora, hiukan levenee vyötäröltä alaspäin. Etukappale on enemmän viuhkan mallinen, ja se on laskostettu kuudelle leveälle laskokselle alareunastaan, niin että istuu kivasti lantiokaitaleeseen. Lantiokaitale on tehty sopivan pituiseksi lantioni ympäri, niin että vaate ei humpsahda mekkomaiseksi lantion alapuolelle vaan pysyy vähän ylempänä. Olkaimet ovat ihan suorakaiteet. Alkuperäisen kaavan tein ihan vaan muotoilemalla kangasta päälleni. Nyt piirsin ihan paperikaavan siitä ensimmäisestä harmaasta versiosta. Tosi yksinkertainen ja nopea valmistaa.

Olen kehitellyt yläkerran aulaan poseerausnurkkausta, jossa voi ottaa kuvia vaatteista itsensä päällä (ja niitä pakollisia raskausajan mahakuvia). Valaistusasiaa täytyy vielä kehitellä ja kamera on edelleen sama vanha 5:n megapikselin ihme. Siihen kun lisätään bloggaaja, jolla ei suurempia kykyjä valokuvaukseen tai poseeraukseen, niin kuvakatastrofi on valmis.

Ulkoankeus ja herkku(sieni)kastike

 Ensin pieni happihyppely, sitten vähän evästä...

Eilen illansuussa näin kaksi pientä bambia, varmaan viime vuoden vasoja, ruokailemassa takapihalla. Tänä aamuna eläinbongaus oli tosi heikkoa, yhden isohkon linnun näin kaukaisuudessa lentelevän, siinä kaikki. Nyt kun on satanut viikon verran vettä, ympäristö on muuttunut tosi paljon viikko sitten otetuista kuvista. Ulkona on kauhean rumaa juuri nyt. Melkein rumempaa kuin syksyllä. Onko tämä kamalin aika vuodesta?

Oli miten oli, piristyin ulkona enkä masentunut. Tulin sisään ja pyöräytin herkkusienikastikkeen. Äippä ja iskä oli sunnuntaina meillä ja tehtiin äippiksen kanssa kasvispihvejä ja perunamuusia (ja syötiin paljon muutakin herkullista). Tein silloinkin herkkusienikastikkeen, mutta se kelpasi niin hyvin kaikille, että minulle ei jäänyt kuin pieni nokare eiliseksi evääksi töihin. Siispä tein uuden. Eväsannoksen esillepano on aika ankea, ihan niin kuin nuo näkymät ulkona, mutta se on käytännöllinen. Laitan kastikkeen "ohjeen" alle ihan itseäni varten.

Herkkusienikastike
nokare voita
rasia tuoreita herkkusieniä
vajaa purkki vispikermaa
1/4 pkt Koskenlaskijaa
puolikas kasvisliemikuutio

Siisti ja paloittele herkkusienet. Sulata voi pannulla. Paista sienet voissa ja lisää kerma. Anna hetken kiehua ja lisää sulatejuusto ja kasvisliemikuutio. Keitä hetki, että tulee kastikepaksuiseksi. Herkuttele!

Vieraskirjaa ja hyvää seuraa

Viime kesnä olin ystäväni häissä kaasona, toisen ystäväni kanssa. Kehittelimme vieraskirjaksi systeemin, jossa vieraat kirjoittivat paperilapulle terveisensä hääparille ja sulkivat laput heidän nimellä varustettuihin kirjekuoriin. Pitkin vuotta olemme skannailleet viestejä helmiäispaperille ja kasailleet niistä ihmisten valokuvien kanssa vieraskirjaa. Projekti on jo pitkällä, tosin nuorella rouvalla ideat vaan lisääntyy. Hänelle siihen oikeus suotakoon, onhan kysymyksessä omat häät, jotka muuten olivat aikamoiset kemut!

En ole suuremmin skräppäillyt, ihan vaan perinteisesti askarrellut pienen ikäni. Sivujen ulkonäkö kehittyy vain tekemällä. Onneksi kolmen naisen koplamme on aika käsistään taitavaa sorttia. Pitkän ja raskaankin työpäivän jälkeen on ihana istua ja rentoutua jonkun näin palkitsevan projektin ääreen. Teemme kerralla sivuja kolme-neljä tuntia. Useammat käsiparit saavat hurjasti aikaiseksi siinäkin ajassa ja samalla tule jutusteltua Elämän Tärkeät Asiat läpi. Kylläpä oli mukava ilta. Kiitos naiset!

Tervetuloa mukaan virtuaalielämääni oma äitini eli äippä!

Aamulla

Olen elänyt elämääni aikaisemmin niin, että työaamuina keskitytään vain työhön menemiseen ja kaikki muu on ylimääräistä. Se on jotekin ankeaa ja työ saa aivan liian ison osan ihmisen elämästä. Nykyisin on aika tavallista että herään ennen kellon soittoa. En ole kovin pirteä tosin, mutta en saa enää untakaan. Nousen ylös ja suuntaan ulos. Aamuiset kävelyretket heräilevässä luonnossa on kullan arvoisia.Ssiellä piristyy ja näkee kaikenlaista.

Edellisessä blogissa minulla oli tapana ottaa kuva tai useampi aina erkkaopintoihin matkatessani. Nyt voisin ottaa aamuretkiltäni kuvia, saan talteen vuodenaikojen muutokset ja omat fiilikset. Aamulla kun pää on jotenkin niin selkeä. Rakastan aamuja juuri siksi, kun maailma on auki ja edessä uusi päivä, jonka käsikirjoitusta ei ole vielä kirjoitettu.

Tänä aamuna varustauduin kameran kanssa matkaan. En päässyt kuin kuistille, kun näin taas vanhat ystävät. Bambiperhe ruokailee takapihallamme vakituisesti. Hautasin viime syksyn omenasadon ylijäämän pihan perälle ja bambit ovat sitten ystävällisesti tuhonneet niitä koko talven. En tiedä ovatko nuo metsäkauriita, kuusipeuroja, valkohäntäkauriita vai mitä lie. Siksi kutsun heitä yleisnimellä bambi.

Ilma oli harmaa ja sumuinen, puiden oksilla huurretta ja maakin harmahtava. Lunta on vielä aika paljon vuoden aikaan nähden. Noin 4 astetta pakkasen puolella oltiin kuuden aikaan aamulla. Piristävän aamuretkeni jälkeen nautin aamupalan ja nyt valmistaudun pikkuhiljaa karauttamaan töihin. Tästä tulee varmasti hyvä päivä, olen nyt jo niin onnellinen. Mukavaa päivää kaikille!

Tervetuloa mukaan Riinu!

Ruudullinen tunika

Maha alkaa olemaan sen kokoinen, että se ei enää pysy piilossa. Töissä työkaverit tietää, mutta itsellä on mukavampi olo kun vaatteet ei kiristä ja purista. Niin ja eihän ne oppilaat tiedä, vaikka tuskin niitä nyt kamalasti mun maha kiinnostaa.

Tein tunikan. Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä, ehkä viime kesältä. Siinä mekko, lyhensin tunikaksi, tein hihoihin vekit ja selkään piristeeksi aplikaatiokukan ja koristeompeleita. Tosi monta tuntia projektiin meni, mutta oli se sen arvoista. Edessä olevat laskokset ei ihan asettuneet niin nätisti kun olisin halunnut, mutta pikkuruiset käsinpistot korjaavat sen mitä silitysrauta ei kykene korjaamaan. Niin ja sivusaumoissa on taskut, en oo tehny sivusaumataskuja varmaan ammattikoulun jälkeen, eli noin kahteentoista vuoteen.

Pitipä vielä sanomani, että kangas on ns. anopin varastoista mulle kulkeutunut kangaspala. Selässä on sauma siitäkin syystä, että sain kankaan riittämään. Mulla on pienoinen pakkomielle tehdä ompeluksia aina pikkasen naftista kangasmäärästä ja sitten sovelletaan.

Täällä taas takaisin

Lueskelin nostalgiahuuruissa vanhoja blogejani ja tajusin miten paljon tätä kaipaan. Kirjoittamista elämänlankani pätkistä ja sivupolkujen pikkukivistä. Oli aloitettava uusi blogi, sillä Omaa tilaa ei elämässäni jatkossa tule olemaan enää niin paljon. Blogi kuvasi hyvin uuden talon huumaa ja opiskelua erityisopettajaksi. Nyt on kuitenkin aika kääntää taas sivua elämässä. Karhun kakka kaikessa hauskuudessaan tuntuu jo vanhalta,  rakkaalta mutta myös aika erilaiselta osalta nuoremman Oupan elämää.


Tämän blogin nimi tulee tällä kertaa minun vanhasta vauvapeitosta, joka pitää majaansa sohvan nurkassa. Menen edelleen piiloon pahaa maailmaa nallepeiton alle kun ottaa oikein koville tai kun tuntuu täydellisen onnelliselle rutistan nallepeittoa jakaen sillekin osan onnestani. Jaan siis tännekin osan juuri niistä tuntemuksista.

Tässä siis ollaan. Minä ja aviomieheni, merimieheksi häntä useinmiten kutsun. Asumme rintamamiestalossa Kouvolassa, kuitenkin aikalailla omassa rauhassa. Kirjoitan käsitöistä, kotihommista, elämästä yleensä ja pienestä ihmeestä, joka kulkee mukanani toivottavasti syys-lokakuun vaihteeseen ja täydentää meidät perheeksi. Paljoa en sinulta odotakkaan, pieni ihmeemme!

Tervetuloa lukemaan kaikki vanhat ja uudet tutut! Kommentitkin on kivoja!