perjantai 10. lokakuuta 2014
Perjantai-ilta hyvässä saurassa
Kävi sitten niin, että voitin Suskan blogin arvonnassa hänen ja Ritva Tuomen uuden kirjan. Se saapui tänään perille ja kun sain pikkuemännän yöpuulle korkkasin punkkupullon ja tutustuin uuteen kirjaan. Kirja on tosi kiva! Enkä edes usko että punkulla on osuutta mielipiteeseen vaan todella todella innostuin. Toivottavasti tekijät eivät pahastu että muutamaa sivua hitusen kuvailin kun on niiiiin mieleni mukaisia kuvatkin värineen päivineen. Näinköhän tästä täytyy viikonlopun aikana jo kipaista kauppaan ostamaan muoviköyttä tai sisalnarua?
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Mökkiviikonloppu
Olimme pikkuemännän kanssa viime viikonloppuna viettämässä
naisten viikonloppua eräällä ihanalla mökillä. Mökillä oli äitejä ja tyttäriä,
niin että edustimme molemmissa sarjoitta pikkuemännän kanssa juniorikastia.
Neiti oli ensimmäisen yön muualla kuin kotona ja se sujui aivan
kuin kotonakin, eli hyvin. Tajusin jossain kohti reissua että vaikka minulla ei
olekaan kokemusta pienen lapsen kanssa mökkeilystä, kaikilla muilla äideillä
oli ja olimme siis hyvissä ja osaavissa käsissä. Lisäksi mukana olleet muut
tyttäret puuhasivat niin innokkaasti pikkuemännän kanssa, että minä ehdin
rentoutua. Siksi en malttanut ihan hirveästi kameran kanssa riehua joten kuvat
eivät tee yhtään oikeutta maisemille ja ympäristölle
Söimme hyvin, reippailimme paljon, saunoimme, pelasimme ja
vaan oleskelimme yhdessä. Lauantaina kiipesimme suurelle suurelle kalliolle
ihailemaan ruskaa ja upeaa järvimaisemaa. Minulla oli pikkuemäntä Mandukassa ja
vähän hirvitti hetkittäin. Onneksi seurueelta irtosi niin hyvät
turvajärjestelyt että oikein turvallisesti pääsimme ylös sekä alas. Maanantaina
totesin että olo on kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Teki siis tosi
hyvää!
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)