Vauva on jo viisi viikkoa vanha. Aika vaan kuluu, arki on täynnä touhua. Silti ei ole oikein mitään mistä blogata. täällä vain syötetääm vauvaa, vaihdetaan vaippoja, pestään pyykkiä, nukutaansilloim kun siihen mahdollisuus aukeaa, liinaillaan ja sylitellään paljon. Ihan kai tavallista vauva-arkea. Ei mitään niin mielenkiintoista että suuremmin jaksaisi raportoida. Onneksi mummilla on aikaa hemmotella vauvaa käsitöillään, niin täälläkin on jotakin kuvattavaa.
Ylimmissä kuvissa ensimmäiset villapöpät jotka on vauvalle tehty. Aivan hurmaavat. Villapöpiä toivoin, äiti kuitenkin itse valitsi ohjeen ja materiaalin. Lisää kuvia ja linkki ohjeeseen. Seuraavissa kuvissa on laukuksi taiteltava hoitoalusta. Tämä tuli ihan yllätyksenä ja on tosi hyvä. Sisälle mahtuu juuri vaippatarvikkeet ja vaihtovaatteet pikkureissulle.
Yllätyksenä tuli myös luonnonvalkoiset villatossut ristiäisiä varten. Katsotaan tuleeko niistä lisää kuvia in action joskus lähitulevaisuudessa. Tykkään näistäkin tosi paljon, kuten viimeisenä olevasta vaunupeitostakin. Tämän peiton äiti aloitti jo enen kuin vauvasta oli tietoakaan ja ilmoitin jo silloin että tuosta tulee vauvanpeitto. En tainnut varata vielä omalle vauvalle, vaikka salaa sitä toivoinkin. Langat on äitin itse kasveilla värjäämiä ja värimaailma on tosi kaunis. Kuva on vähän tumma, muttä äipän blogista näkee paremmin.
On muuten hullun hidasta kirjoittaa yhdellä kädellä, kun toinen käsi pitää vauvaa. Neiti on taas urakalla sylissä kun ilmeisesti mahassa kiertää. Onneksi rauhoittuu syliin. Minulla on nyt sylittelyvuoro kun olen tänään jo käynyt fysioterapiassa ja muilla asioilla kaupungilla ihan itsekseni.